Pohjois-Savon Liikunta ry ja seitsemän lajiliittoa ovat käynnistämässä yhteisen hankkeen seuratoiminnan kehittämiseksi. Hankkeen nimi on seurakehittämö eli SEKE - hanke. Hanke jatkuu syyskesään 2014 saakka.Hankkeen rahoittavana viranomaisena toimii Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pääosa rahoituksesta muodostuu Euroopan Unionin sosiaalirahaston (ESR) varoista.
Hankkeessa lajiliitoista ovat mukana Lentopallo, Pesäpallo, Salibandy, Tennis, Uinti, Voimistelu ja Yleisurheilu. Hankkeen tavoitteena ja missiona on "Seuratoiminnan
asiakaslähtöinen kehittäminen". Visiona on "Kehittää
maan paras seuratoiminnan kehittämiskonsepti
yhteistyöverkoston kanssa syksyyn 2014
mennessä".
Haasteet ovat mittavia. Pääosa pilottihankkeen sisällöistä räätälöidään valittujen seurojen omista tavoitteista lähtien. Lisäksi tarjoamme merkittävän koulutuskokonaisuuden liikunta- ja urheilutapahtumien kehittämiseen. Hankkeen aikana syntyvä lajiliitto ja aluejärjestö yhteistyö konseptoidaan ja räätälöidään tuotteiksi, joilla lähivuosina voidaan seuratoiminnan arkea helpottaa.
Hankkeessa aktviinen rooli seurakehittämisessä on lajiliittojen seuratoiminnan kehittäjillä, Pohjois-Savon Liikunnan seurakehittäjällä ja projektipäälliköllä. Hankkeen hallintoon sitoutuu myös merkittävästi Pohjois-Savon Liikunnan talous-sihteerin työaikaa.
Palaan aiheeseen, kunhan pääsemme vauhtiin kehittämisprosesseissa.
Pohjois-Savon Liikunta ry
Marko Ahtiainen
projektipäällikkö
maanantai 21. tammikuuta 2013
lauantai 19. tammikuuta 2013
Urheilujohtamisen haasteet
Urheilujohtamista käsitteenä on syytä tarkastella yleisessä johtamisen viitekehyksessä. Johtaminen on yleisellä tasolla tavoitteellista määrätietoista sosiaalista toimintaa. Johtamisen määritelmästä ja viitekehyksestä voit lukea lisää täältä. Johtamisen määrittely kehittyy ja sillä on erilaisia ilmenemismuotoja riippuen toimintaympäristöstä ja tavoitteista. Oman kokemukseni mukaan hyvä johtaminen on aitoa vuorovaikutusta tavoitteiden saavuttamiseksi, riippumatta toimintaympäristöstä.
Omat kokemukseni johtamisesta ovat kehittyneet lukuisten erilaisten johtajien "alaisena" toimiessa. Olen ollut onnekas ja saanut osallistua monenlaiseen johtamiskoulutukseen niin sotilasyhteisössä kuin erilaisissa johtamiskoulutuksissa mm. JET:llä.
Puolustusvoimissa rauhanajan ja kriisijohtamisen eroista on taitettu peistä satoja vuosia. Joka tapauksessa sotilasjohtaminen on selkeää ja päämäärätietoista. Yrityselämässä omistajan ja osakkeenomistajien etu on jo osakeyhtiölain mukaan keskeistä. Taloudellisen voiton tavoittelun ollessa yrityselämän päämäärä on kuitenkin johtamisessa monia ulottuvuuksia. Henkilöstön motivointi ja työhyvinvointi luovat viitekehyksen, jonka tuloksena on mahdollista luoda taloudellisesti kannattavaa liiketoimintaa. Entä sitten urheilujohtaminen?
Urheilujohtamisen haasteena koen vapaaehtoisten luottamushenkilöjohtajien ja palkattujen ammattijohtajien roolien risteyskohdat. Valo ry:n pääsihteeri Teemu Japisson on käsitellyt aihetta blogissaan. Oma näekymykseni on, että luottamushenkilöt toimivat jäsenistön tahdon ilmaisijana lähinnä strategian määrittelyssä ja toiminnan suuntaa johdettaessa. Ammattilaisten pitää saada luottamusjohdolta tukea käytännön toimenpiteiden suorittamiseen määritettyjen suuntien ja tavoitteiden suunnassa. Mikäli tämä tuki ei ole mahdollista, ollaan tilanteessa, jossa toimivan johdon asemaa tulee arvioida.
Urheilujohtamisessa olen törmännyt ongelmiin mm. seuraavissa tilanteissa: Luottamusjohto ei toteuta jäsenistön tahtoa. Usein luottamusjohto näissä tilanteissa sokaistuu omalle vallankäytölle tai pahimmassa tapauksessa alkaa ajaa omaa etuaan. Toinen ongelma on, kun osa luottamusjohdosta alkaa kampittaa toimivaa johtoa. Rekrytointitilanteissa olen törmännyt siihen, että luottamusjohto unohtaa tai ei edes määritä, minkätyyppistä profiilia rekrytoitavalle johdolle on kaavailtu. Ja jos on kaavailtu, niin siitä ei pidetä kiinni, vaan esille nousevat henkilökohtaiset verkostot tai asiat, jotka eivät ole asiassa relevantteja. Lopputulos tällöin on käytännössä aina organisaation kannalta epäonnistunut. Kirjoitan myöhemmin laajemmin rekrytoinnista.
Omalta osaltani nostan johtmisessa keskiöön seuraavat ominaisuudet:
- strateginen näkemys ja toimeenpanokyky
- henkilöstön ja verkostojen osaamisen hyödyntäminen
- kyky tehdä päätöksiä erilaisten näkemysten pohjalta
- kyky aistia toimintaympäristön tulevaisuutta organisaation
näkökulmasta
- "vaeltaminen" johtamisen kohteena olevien joukossa ja heikkojen
signaalien aistiminen
- oikeudenmukaisuus ja kyky ratkaista ristiriitoja
Johtamisen perustaitoja ovat lisäksi talousjohtaminen, markkinoinnin ja viestinnän osaaminen ja asioihin heittäytyminen.
Näiden aiheiden äärelle on hyvä pysähtyä vaikkapa koulutuksissa.
Kuopiossa 19.1.2013,
Marko Ahtiainen
Omat kokemukseni johtamisesta ovat kehittyneet lukuisten erilaisten johtajien "alaisena" toimiessa. Olen ollut onnekas ja saanut osallistua monenlaiseen johtamiskoulutukseen niin sotilasyhteisössä kuin erilaisissa johtamiskoulutuksissa mm. JET:llä.
Puolustusvoimissa rauhanajan ja kriisijohtamisen eroista on taitettu peistä satoja vuosia. Joka tapauksessa sotilasjohtaminen on selkeää ja päämäärätietoista. Yrityselämässä omistajan ja osakkeenomistajien etu on jo osakeyhtiölain mukaan keskeistä. Taloudellisen voiton tavoittelun ollessa yrityselämän päämäärä on kuitenkin johtamisessa monia ulottuvuuksia. Henkilöstön motivointi ja työhyvinvointi luovat viitekehyksen, jonka tuloksena on mahdollista luoda taloudellisesti kannattavaa liiketoimintaa. Entä sitten urheilujohtaminen?
Urheilujohtamisen haasteena koen vapaaehtoisten luottamushenkilöjohtajien ja palkattujen ammattijohtajien roolien risteyskohdat. Valo ry:n pääsihteeri Teemu Japisson on käsitellyt aihetta blogissaan. Oma näekymykseni on, että luottamushenkilöt toimivat jäsenistön tahdon ilmaisijana lähinnä strategian määrittelyssä ja toiminnan suuntaa johdettaessa. Ammattilaisten pitää saada luottamusjohdolta tukea käytännön toimenpiteiden suorittamiseen määritettyjen suuntien ja tavoitteiden suunnassa. Mikäli tämä tuki ei ole mahdollista, ollaan tilanteessa, jossa toimivan johdon asemaa tulee arvioida.
Urheilujohtamisessa olen törmännyt ongelmiin mm. seuraavissa tilanteissa: Luottamusjohto ei toteuta jäsenistön tahtoa. Usein luottamusjohto näissä tilanteissa sokaistuu omalle vallankäytölle tai pahimmassa tapauksessa alkaa ajaa omaa etuaan. Toinen ongelma on, kun osa luottamusjohdosta alkaa kampittaa toimivaa johtoa. Rekrytointitilanteissa olen törmännyt siihen, että luottamusjohto unohtaa tai ei edes määritä, minkätyyppistä profiilia rekrytoitavalle johdolle on kaavailtu. Ja jos on kaavailtu, niin siitä ei pidetä kiinni, vaan esille nousevat henkilökohtaiset verkostot tai asiat, jotka eivät ole asiassa relevantteja. Lopputulos tällöin on käytännössä aina organisaation kannalta epäonnistunut. Kirjoitan myöhemmin laajemmin rekrytoinnista.
Omalta osaltani nostan johtmisessa keskiöön seuraavat ominaisuudet:
- strateginen näkemys ja toimeenpanokyky
- henkilöstön ja verkostojen osaamisen hyödyntäminen
- kyky tehdä päätöksiä erilaisten näkemysten pohjalta
- kyky aistia toimintaympäristön tulevaisuutta organisaation
näkökulmasta
- "vaeltaminen" johtamisen kohteena olevien joukossa ja heikkojen
signaalien aistiminen
- oikeudenmukaisuus ja kyky ratkaista ristiriitoja
Johtamisen perustaitoja ovat lisäksi talousjohtaminen, markkinoinnin ja viestinnän osaaminen ja asioihin heittäytyminen.
Näiden aiheiden äärelle on hyvä pysähtyä vaikkapa koulutuksissa.
Kuopiossa 19.1.2013,
Marko Ahtiainen
maanantai 14. tammikuuta 2013
Vapaaehtoiset urheilun selkäränka
Olen saanut toimia yli 20 vuotta liikunta- ja urheilujärjestöissä luottamustehtivissä ja yli 10 vuotta päätoimisena, seura-, lajiliitto- ja aluejärjestö tasolla. Nämä vuodet ovat olleet erittäin antoisaa ja rikastuttavaa aikaa. Lisäksi kunnalliset luottamustehtävät ja puheenjohtajuudet antavat perspektiiviä arvioida liikuntakulttuurin tilaa. Samalla olen jatkuvasti opiskellut urheilujohtamista, valmennusta ja urheilumarkkinointia. Mitä tästä kaikesta fokusoituu vahvimmin mieleen?
Vapaaehtoisten toimijoiden korvaamaton vaikutus on se asia, jolla liikunta- ja urheiluelämää on kehitetty ja kehitetään jatkossakin. Monesti puhutaan ns. urheilijakeskiössä ajattelusta, mikä olisi hyvä laajentaa koskemaan lasten- ja nuorten liikuntaa, kuntoliikuntaa ja veteraaniurheilua. Mikä on vapaaehtoisten rooli tässä keskiöajattelussa?
Pääosa siitä taustatyöstä, jolla urheilijat ovat kiinnittyneet urheiluun, on pitkälle vapaaehtoisten aikaansaamaa. Monesti kritisoidaan kilpailujen järjestämistä tai seuratoimintaan ylipäätään. Tässä kritiikissä ja sen antamisessa on hyvä huomoida vapaaehtoisten panos koko toiminnan kokonaisuudelle. Harvassa lajissa olisi yhtään kilpailutapahtumaa tai laaja-alaista toimintaa ilman vapaaehtoisia. Mikäli esille nousee ajatus urheilutoiminnan osalta siitä, että siirrytään kokonaisvaltaisesti ammattilaisuuteen - on se kaukaa hauettua. Talousyhtälö, urheilun tuomat sisältömerkitykset ja toisten eteen oman vapaa-ajan käyttö ovat asioita ja arvoja, joita ei pidä huuhtoa ammattilaisuuden alttarille. Toki ammattilaisia tarvitaan, mutta sopusointu on toimintaan hyvä löytää.
Minulla on ollut ilo työskennellä monien itsensä likoon laittavien vapaaehtoisten kanssa. Esimerkiksi omassa seurassani ja piirijärjestössä esille nousee mahtavaa taustatyötä tekevä sihteeri Elina Mykkänen. Hänen työnsä seuran ja piirin toimintojen taustalla on näkymätöntä, mutta ilman sitä, ei monikaan asia seurassa tai piirissä onnistuisi. Elina osaa lukea tulevaisuutta ja monesti asiat joita mietin tehtäviksi on Elinan johdolla ratkaistu ilman sen suurempia manöövereitä. Tämänkaltaisten työmyyrien panos urheilulle on korvaamatonta.
Kuopiossa 14.1.2013
Marko Ahtiainen
Vapaaehtoisten toimijoiden korvaamaton vaikutus on se asia, jolla liikunta- ja urheiluelämää on kehitetty ja kehitetään jatkossakin. Monesti puhutaan ns. urheilijakeskiössä ajattelusta, mikä olisi hyvä laajentaa koskemaan lasten- ja nuorten liikuntaa, kuntoliikuntaa ja veteraaniurheilua. Mikä on vapaaehtoisten rooli tässä keskiöajattelussa?
Pääosa siitä taustatyöstä, jolla urheilijat ovat kiinnittyneet urheiluun, on pitkälle vapaaehtoisten aikaansaamaa. Monesti kritisoidaan kilpailujen järjestämistä tai seuratoimintaan ylipäätään. Tässä kritiikissä ja sen antamisessa on hyvä huomoida vapaaehtoisten panos koko toiminnan kokonaisuudelle. Harvassa lajissa olisi yhtään kilpailutapahtumaa tai laaja-alaista toimintaa ilman vapaaehtoisia. Mikäli esille nousee ajatus urheilutoiminnan osalta siitä, että siirrytään kokonaisvaltaisesti ammattilaisuuteen - on se kaukaa hauettua. Talousyhtälö, urheilun tuomat sisältömerkitykset ja toisten eteen oman vapaa-ajan käyttö ovat asioita ja arvoja, joita ei pidä huuhtoa ammattilaisuuden alttarille. Toki ammattilaisia tarvitaan, mutta sopusointu on toimintaan hyvä löytää.
Minulla on ollut ilo työskennellä monien itsensä likoon laittavien vapaaehtoisten kanssa. Esimerkiksi omassa seurassani ja piirijärjestössä esille nousee mahtavaa taustatyötä tekevä sihteeri Elina Mykkänen. Hänen työnsä seuran ja piirin toimintojen taustalla on näkymätöntä, mutta ilman sitä, ei monikaan asia seurassa tai piirissä onnistuisi. Elina osaa lukea tulevaisuutta ja monesti asiat joita mietin tehtäviksi on Elinan johdolla ratkaistu ilman sen suurempia manöövereitä. Tämänkaltaisten työmyyrien panos urheilulle on korvaamatonta.
Kuopiossa 14.1.2013
Marko Ahtiainen
sunnuntai 13. tammikuuta 2013
Urheiluseurojen jäsenet keskiöön
Suomi on yhdistysten ja järjestöjen luvattu maa, näin sanotaan. Maamme liikunta- ja urheilukentässä on yksistään yli 10 000 yhdistystä. Näissä yhdistyksisssä on arviolta 1 - 1.5 miljonaa jäsentä. Julkinen keskustelu liikunnan ja urheilun tilasta keskityy pääosin valtakunnan tason järjestöjen toiminnan tarkasteluun. Viime kuukausina pääosa keskustelusta on keskittynyt uuden valtakunnallisen liikunta ja urheilujärjestön, Valon www.valo.fi ja Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön www.noc.fi toimintaan.
Luettuani koripalloliiton entisen toiminnanjohtaja Pekka Litmasen kirjan Urheilujohtamisen Ooppera kolmanteen kertaan, heräsin unesta. Arvioituani siinä esitettyjä näkökulmia viimeisen kahden vuosikymmenen keskeisistä urheilun järjestöelämän käänteistä sain herätyksen. Urheilujärjestöjen uudistamistyö ja toimintatapojen uudistaminen on todella ajankohtaista. Pääosa urheilujohtajista on pelannut keskenään kabinettipeliä ja rapa on roiskunut pahemmin kuin Tampereella.
Keskutelussa ja toimintapojen uudistamisessa on keskiöön nostettava seuratoiminta ja seuroissa toimivien jäsenten arki. Kuinka paljon keskeisistä uudistuksen ytimessä olevista henkilöistä omaa riittävän laaja-alaisen näkökulman urheilun arkeen? Tämä kysymys mietityttää. Nyt on kuherruskuukaudet toimintatapojen uudistamisessa. Löytyykö tahtotila, jossa rakenteiden uudistaminen viedään loppuun? Tämä tarkoittaa järjestörakenteen edelleen virtaviivaistamista. Ruohonjuuritason toimijoiden on saatava konkreetista hyötyä ja kokemuksia siitä, että organisaatiot palvelevat heidän arkipäiväänsä.
Jokaisessa urheilun järjestökentän palaverissa, neuvottelussa ja kokouksessa on mietittävä seuratoiminnan arkea. Onko palavereissa tavoitteita seuratoiminnan helpottamiseksi ja yksitäisen toimijan työn auttamiseksi. Mietimme juuri omassa seurassa, että miksi meidän pitää maksaa jäsenmaksuja neljälle eri organisaation tasolle? Kuinka moni näistä tahoista on mukana arjessamme, muuten kuin luomalla sääntöjä ja toimintaohjeita? Eikö jäsenistö kuitenkin päätä, miten haluavat toimia arjessa? En väitä, etteikö näistä eri keski- ja ylätason organisaatioista olisi joissakin tilanteissa apua. Mutta huomattavasti selkeämmäksi niiden roolia urheilun arkipäivän helpottamiseksi tulee muokata.
Uskon, että suunta on oikea. Valon pääsihteeri Teemu Japissonin kirjoituksia lukiessa tulee ajatus, että suunta on kääntynyt. Nyt on noin kaksi vuotta aikaa tehdä loput tarvittavat muutokset, jotta järjestökenttä palvelee seuratoimijoita ja tuo lisäarvoa jäsenistölle. Muuten seuratoimijat menettävät uskonsa ylätason toimintaan. Uskon, että tilaisuutta ei hukata. Tarivtaan kokeneita seuratoimijoita uudistusten ytimeen.
Yksi hyvä esimerkki on Suomen Urheiluliiton uuden puheenjohtaja Vesa Harmaakorven tausta. Hän omaa kokemusta urheiluseurajohtajan tehtävästä, tämä on uskoakseni oikea suunta. Tarvitaan urheilujohtajia, joilla on arjen kokemuksia seuratyöstä ja sen haasteista, muutenkin kuin juhlapuheissa.
Kuopion Itkonniemellä 13.1.2013,
Marko
Luettuani koripalloliiton entisen toiminnanjohtaja Pekka Litmasen kirjan Urheilujohtamisen Ooppera kolmanteen kertaan, heräsin unesta. Arvioituani siinä esitettyjä näkökulmia viimeisen kahden vuosikymmenen keskeisistä urheilun järjestöelämän käänteistä sain herätyksen. Urheilujärjestöjen uudistamistyö ja toimintatapojen uudistaminen on todella ajankohtaista. Pääosa urheilujohtajista on pelannut keskenään kabinettipeliä ja rapa on roiskunut pahemmin kuin Tampereella.
Keskutelussa ja toimintapojen uudistamisessa on keskiöön nostettava seuratoiminta ja seuroissa toimivien jäsenten arki. Kuinka paljon keskeisistä uudistuksen ytimessä olevista henkilöistä omaa riittävän laaja-alaisen näkökulman urheilun arkeen? Tämä kysymys mietityttää. Nyt on kuherruskuukaudet toimintatapojen uudistamisessa. Löytyykö tahtotila, jossa rakenteiden uudistaminen viedään loppuun? Tämä tarkoittaa järjestörakenteen edelleen virtaviivaistamista. Ruohonjuuritason toimijoiden on saatava konkreetista hyötyä ja kokemuksia siitä, että organisaatiot palvelevat heidän arkipäiväänsä.
Jokaisessa urheilun järjestökentän palaverissa, neuvottelussa ja kokouksessa on mietittävä seuratoiminnan arkea. Onko palavereissa tavoitteita seuratoiminnan helpottamiseksi ja yksitäisen toimijan työn auttamiseksi. Mietimme juuri omassa seurassa, että miksi meidän pitää maksaa jäsenmaksuja neljälle eri organisaation tasolle? Kuinka moni näistä tahoista on mukana arjessamme, muuten kuin luomalla sääntöjä ja toimintaohjeita? Eikö jäsenistö kuitenkin päätä, miten haluavat toimia arjessa? En väitä, etteikö näistä eri keski- ja ylätason organisaatioista olisi joissakin tilanteissa apua. Mutta huomattavasti selkeämmäksi niiden roolia urheilun arkipäivän helpottamiseksi tulee muokata.
Uskon, että suunta on oikea. Valon pääsihteeri Teemu Japissonin kirjoituksia lukiessa tulee ajatus, että suunta on kääntynyt. Nyt on noin kaksi vuotta aikaa tehdä loput tarvittavat muutokset, jotta järjestökenttä palvelee seuratoimijoita ja tuo lisäarvoa jäsenistölle. Muuten seuratoimijat menettävät uskonsa ylätason toimintaan. Uskon, että tilaisuutta ei hukata. Tarivtaan kokeneita seuratoimijoita uudistusten ytimeen.
Yksi hyvä esimerkki on Suomen Urheiluliiton uuden puheenjohtaja Vesa Harmaakorven tausta. Hän omaa kokemusta urheiluseurajohtajan tehtävästä, tämä on uskoakseni oikea suunta. Tarvitaan urheilujohtajia, joilla on arjen kokemuksia seuratyöstä ja sen haasteista, muutenkin kuin juhlapuheissa.
Kuopion Itkonniemellä 13.1.2013,
Marko
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)